tiistai 20. elokuuta 2013

oksat menee pois

Tässä olis pari kuvaa parilta viikolta taaksepäin. Eka kuva on otettu Raxista jossa käytiin pari viikkoo sitte APn kaa ku olin Oulussa.

Viime viikonlopun Mindimussukka oli Kokkolassa ja puuhailtiin sen kaa vaikka ja mitä. Se on kyllä nii mainio lapsi, että toista saa ettiä. Paras Mindin suusta tänä viikonloppuna oli ku se söi leipää niin se sano että; Tää leipä on niiiin hyvää, että oksat menee pois!



keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ilouutisia

Ei huhhuh ku taas asiat loksahtaa paikoilleen! Mulla meni viime viikolla Oulussa mun lompakko hukkaan ku oltiin baarissa ja luulin jo ettei sitä enää löydetä. No nyt kuitenki se lompakko löyty jollain ihmeen kaupalla ja kaikki tavaratki vielä tallessa. 

Sitte toinen ilouutinen on et sain työkokeilu-paikan hommattua vaivatta. Paikkaki on mitä mainioin! Tuntuu et elän ihan unelmaa tällä hetkellä.

Tänää mulla on sitte treffit Benin ja Jerryn kaa!




Everything happens for a reason

maanantai 5. elokuuta 2013

ihana oma kämppä!

Nyt on tavarat paikoillaan ja olihan siinä hommaa roudata kaikki kamat kolmanteen kerrokseen ja sieltä kaaoksen seasta alkaa laitteleen tavaroita paikoilleen. Kaikki oli kuitenki sen arvosta ja nyt meillä on aivan unelmakämppä! En ois yhtään malttanu lähtee pois sieltä, mut työt kutsuu Kokkolassa vielä kuukauden mut sitte mä pääsen oikeen kunnolla muuttamaan.





Mitäs pidätte?

tiistai 30. heinäkuuta 2013

ikean reissu

Nyt ollaan sitte saatu ikean reissuki tehtyä! Saatiin APn kaa melkeenpä viis tuntia sielä kulutettua aikaa mut saatiin kyllä nii hyvin kaikki asiat ostettua et oli kyllä tosi onnistunu reissu. Mukaan tarttu mm. lamppu, iiiiso maisemataulu, vessan kaappi, vaaterekki... Ja paaljon muuta. Nyt pitää vaa malttaa oottaa perjantaihin et pääsee viemään kaikki tavarat Ouluun ja sisustamaan.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

oma asunto

Oon taas nii onneni kukkuloilla ettei mitään rajaa. Ollaan saatu hommattua yhteinen kämppä APn kaa ja meillä kävi kyllä niin hyvä tuuri tän suhteen ettei mitään rajaa. Oulusta on kuulemma vaikee löytää enää kämppää mut meillä kävi tosi hyvä tuuri ku tuttavat oli just muuttamassa pois niiden kaksiosta ni saatiin se sitte APn kaa. Mä muutan vasta syyskuussa ku mulla vielä ens kuu töitä, mutta AP on jo elokuussa muuttamassa sinne. Sunnuntaina ollaan menossa ikeaan osteleen kaikkia juttuja ja pitkä lista on jo kirjotettu. Me ollaan äitin kaa ihan innoissaan ja suunnitellaan kaiken maailman juttuja sinne. Haha, aivan mahtavaa!




(kuvat google)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

kuulumisia

Huhheijaa! Kylläpä on asioita tapahtunu viime kerrasta.
Oon alottanu työt ja sielläpä ne päivät meneeki. Välillä tuntuu, että ois vaa ihanempaa olla vapaalla ja tehä mitä lystää mut kyllä toi raha on aika jees.
Ollaan palattu AP:n kans takasi yhteen ja tää paussi oli just sitä mitä me tarvittiin.
Tässäpä oli nää eniten merkittävät asiat. Näiden lisäks oon viettäny viikonlopun Muhoksella, käyny sukukokouksessa, saanu uuden puhelimen vihdoin ja viimein, ollu juhlimassa ystävien kaa ja muuten vaan viettäny ihanaa aikaa.






perjantai 14. kesäkuuta 2013

kiitoskortti

Nyt mä VAADIN, että jokanen kirjottaa oman mielipiteensä et mikä näistä kuvista ois paras kiitoskortti, haha. Ois tosi kiva tietää et mikä teidän mielestä ois sopivin!

1.

2.

3.

torstai 13. kesäkuuta 2013

yojuhlat

Tässä ois ensin pari kuvaa mun juhlista Oulussa





Ja sitte ois kuvia mun juhlista täällä KotiKokkolassa







Oli kyllä aivan mahtava fiilis ja ilmaki oli mitä mainioin. Nyt voi hyvillä mielin jatkaa kohtia uusia haasteita. Mitäs muuten piditte mun mekosta? Ite olin tosi tyytyväinen ja se oli tosi ihana päällä, eikä tarvinnu miettiä missää vaiheessa et putooko päältä tms.

torstai 6. kesäkuuta 2013

kuvia lähiajoilta

Ku en tosiaan oo tänne lähiaikoina kauheesti kirjotellu ni tässä tulee pari otosta instagramista

1. Kesäasua 2. Chillailua yhtenä iltana leikkarilla 3. Tytöt lähti vähä ajeleen oldsmobilella 4. Junassa menossa Ouluun 5. Ihana ilta Oulun torinrannassa ihanassa seurassa 5. Saatiin talviturkit heitettyä APn kaa, hyvä me!

Mulla on nyt lauantaina mun yojuhlat, joten postausta tulee sitte ens viikon alussa.

harrastuksista tärkein

Oon saanu paljon postauspyyntöjä ja oon tosi kiitollinen, että ehdotatte mitä haluaisitte nähdä/lukea mun blogissa. Jatkakaa samaan malliin!
Kaikkea en oo kuitenkaan voinu toteutta, esimerkiks multa pyydettiin postausta meiän Oulun asunnosta ja sitä en mun kiireiden takia voinu toteuttaa.

Mut sitte mulle tuli pyyntöä, että jos voisin tehä postauksen mun harrastuksista!

Eli eli! Tärkein ja mulle läheisin harrastus on siis tanssi. Alotin tanssimisen ku olin kolmannella luokalla ja lopetin ku olin alottamassa lukion kakkosen. Eli kahdeksan vuotta tuli sitäki harrastettua. Oulussa koko meininki on vaan niin eri ja pitäis olla niin omistautunu tanssille ja mulla ei vaan sitä inspiraatiota ollu tarpeeks. En oo ihme kyllä katunu kertaakaan, että oon lopettanu... Mut taitaa neki ajatukset jossain vaiheessa elämää tulla vastaan.

Pienempänä oon kans käyny kaiken maailman muskareissa ja laulanu kuorossaki pari vuotta. Mut tanssi on kyllä aina ollu se ykkösjuttu ja aina lähinnä mun sydäntä.

Sitte ku muutin Ouluun ja olin lopettanu tanssin ni aloin käymään Hukassa, eli ne jotka ei tiiä nii Hukka on Oulussa sijaitseva kuntoklubi. Sielä on paljon kuntosaleja ja sitte moniamoniamonia tunteja ryhmäliikuntaa viikossa. Sielä keskityin sitte enimmäkseen tanssipainotteisiin ryhmäliikuntatunteihin ja sitte kävin myös esim. bodypumpissa ja CXworxissä.

Semmonen on mun harrastus-tausta! Tulevaisuudesta ei oo mitään hajua. Ehkä mä sitte kolmekymppisenä oon taas tanssitunneilla ku tulee vanhat muistot mieleen. Eihän sitä koskaan tiiä!

Huhhuh tulipas tekstiä! Toivottavasti joku jakso lukee ja toivottavasti sain kerrottua tarpeeks hyvin sille anonyymille joka tätä postausta pyysi! :)